Haluan nyt ihan välttämättä purkaa sydäntäni tästä asiasta, vaikka en tiedä kuinka suuri ongelma tämä on ja en todellakaan nyt ajattele asiaa kehitysmaalaisten kantilta ku en ite ole sellainen. JA jos nyt olen ihan hirveästi jostakin asiasta väärässä, oman mielipiteensä voi kyllä tuoda esille laittamalla mulle vaikka viestiä gmailissa.
Perheissä on ongelmana se, että ihmiset eivät puhu toisilleen ja sitten tulee tilanteita, joissa tehty asia paljastuu ja jälkiseuraukset ovat todella mutkikkaita. Tai sitten puhutaan, mutta toista ei kuunnella, koska oma mielipide on niin tärkeä ja toinen ei millään voi olla oikeassa. Eihän se todellakaan voi olla, ei se ole ollut koskaan ennekään. Ja sitten lopulta ite tajuaa saman asian minkä toinen on joskus tullu sanoneeksi ja pitää sitä itse nerokkaana ideana. Ihan niin kuin Timon ja Bumba. (Se, joka ei ymmärtänyt äskeistä vertausta: Katso enemmän lastenelokuvia, ne ovat todella kehittäviä, oikeasti!) Tai sitten pimitetään tietoja ja puhutaan asioista jonkun selän takana. Mielestäni (HOX! se on taas mielestäni) tyyli jota näkee amerikkalaisissa elokuvissa sopisi tähän hyvin. Eli vanhemmat oikeasti puhuisivat asioista ensin keskenään ja sitten vielä neuvottelisivat myös muiden perheen jäsenien kanssa ja OTTAISIVAT MYÖS HEIDÄN MIELIPITEENSÄ HUOMIOON. Kaikkein ikävintä on juuri se, että vanhemmat puhuvat keskenään asioista ja ei koskaan kerro kunnolla mitä ne on päättäny. Tai se, että ne juttelee mutta toinen ei kehtaa sanoa siinä omaa mielipidettään vaan purkaa sitten sydäntään lapselleen. SIIS MIKSI? Miusta ku tuntuu että sen pitäs olla vähän erillä tavalla. Ja toisaalta en tiiä kuinka iso ongelma tämä on. Mutta ongelma kuitenkin.
Joskus ajattelin, etten koskaan hommaa oikeaa miestä (hommaa on ehkä vähän väärä sana), koska silloin parisuhdetta pitää vaalia ja toinen joutuu siivoamaan ja tiskaamaan toisen puolesta ja muutenkin olemaan toiselle avuksi, kun tämä sitä tarvitsee. Ajattelin, että miehen sijasta ottaisin robotin joka siivoaa, tekee ruokaa, pesee pyykkiä ja näin pois päin. Toisekseen ajattelin, etten koskaan synnyttäisi omia lapsia, koska en halua synnytys kipuja ja turvonneita tissejä. Kuulostaa huvittavalta, mutta joskus ajattelin sen näin. Olen edelleen sitä mieltä, että haluan adoptoida ainakin 1 lapsen, mutta haluan myös omia lapsia. Mitä tuohon robottiin tulee.. Se olisi kätevä, mutta kun ihmiselle ei riitä se, että siitä pidetään huolta vain ulkoisesti. Pitää pitää huolta myös siitä sisäisestä itsestä ja siihen se mies on kyllä aika kätevä. Ja jos minulla nyt sattuisi olemaan robotti mies niin en usko, että se voisi samalla tavalla tuntea. Ei roboteilla ole tunteita, en ainakaan usko niin. Onko?
Yhteistä näissä ajatuksissa kuitenkin on se, että haluan perheen. Haluan jotain pysyvää ja jotain omaa. Ja mikä voisi olla sen parempi kuin lapsi, joka on omaa lihaani ja omaa vertani. Ehkä minäkin sitten ymmärrän, miksi vanhemmat tekee niitä tyhmiä päätöksiä ja rajottaa lasten elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti