Sanon suoraan. Vanhemmat vituttaa, vaikka nehän nyt vituttaa kaikkia nuoria. Mutta tässä tilanteessa minulla on oikeasti ihan syytä olla todella vittuuntunut. Välillä en voi sanoin kuvata, kuinka paljon aikuisen ajattelumalli ottaa päähän. Varsinkin silloin, kun siinä ei ole mitään järkeä! Saatanan päähän pinttymät aiheuttavat sen, että lastenkin elämästä saattaa tulla täyttä h*elvettiä. Siis nyt joku viisas - minua paljon viisaampi - voisi selittää minulle, miksi osa vanhemmista ei panosta lastensa kasvatukseen. Kyllä ymmärrän sen, että jos lapsi ei itse oikeasti halua mitään ja ei oo valmis tekemään töitä, että ne rahat ei menis hukkaan, nii ei paljo huvittas itteäkään laittaa rahaa siihen. Mutta, jos lapsi menestyy ja oikeasti tekee töitä tulevaisuutensa tähden, miksi häntä ei haluta auttaa? Tai lapsi oikeasti lupaa tehdä mitä vain, jotta saisi toteuttaa unelmansa. Joku haluaa tehdä parannuksen ja saada opiskelupaikan unelmiensa työtä varten. Miksi jokaiseen kysymykseen vastaus on ei? Miksi yritetään kahlita kotia, vaikka hänellä ois paremmat mahdollisuudet jossakin muualla? MIKSI!!??
Se pelottaa. Se pelottaa aika monta meistä. Varsinkin, jos vanhemmat eivät ole päätösten takana. Toki yhteishaun aikaan hakulomakkeisiin pyydetään vanhempien allekirjoitus mutta sehän vain tarkoittaa, että vanhempi on nähnyt mitä lapsi on hakenut. Ei se tarkoita, että asiasta oltaisiin yhtämieltä. Ja lopulta kyseessä on lapsen tulevaisuus. Kyllä, puhun koko ajan lapsesta, vaikka kyseessä on nuori. Mutta välillä tuntuu, että silloin, ku menemme ensimmäistä kertaa kouluun, me näytämme aikuisten silmissä isoilta lapsilta. Mutta, kun tulee aika hakea lukioihin ja amikseen, me kutistumme ja olemme taas niitä pieniä sylivauvoja, joita pitää yrittää suojella kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tässä toinen paikka kysyä; miksi.
Kohtalonivaa, minun mielestäni. Silloin kun meihin oikeasti pitää luottaa ja ojentaa elämän kortit käteen, aikuiset jänistävät ja piilottavat kortit viimeiseen asti ja lopulta on myöhäistä yrittää korjata mitään. Lapsi/nuori kasvoi jo aikuiseksi ja menetit mahdollisuutesi. Mieti tältä kantilta. Kuka häviää tämän pelin?
Hei Hipsu nyt rohkeesti etiäpäi elämässä! Mä tiedän tasan tarkkaan ton tunteen ja kahlitsemisen, vaikkakaan kyseessä ei ollut opiskelupaikkaan hakeminen. Parasta vaan, että näytät vanhemmilles mistä sut on tehty ja et pystyt toteuttamaan unelmas, vaikka kaikki sanoiski ettet siihe pysty. Koska sähän pystyt. Ihminen pystyy ihmeellisiin asioihin kun vaan päättää tehdä niin.
VastaaPoistaOletan siis toki et teksti kertoo susta. Mut samat sanat sanoisin kelle vaa nuorelle tällasten ongelmien edessä.