Se tuttu tunne, kun kaikki menee vauhdilla permäkeä alas ja huomaankin matkalla, että hei hupsansaa, siinähän on kivi joka osuu justiinsa suoraan minun ahteriini. Vaikka miun soma pikku pyllyni on kokenut kovia, ei se tarkoita, että sitä voisi pommittaa kivillä!
Tiedät varmastin sen tunteen, kun olet mokannut ja tiedät, että ainut syyllinen virheisiin olet sinä itse. Silti tekisi niin kovasti mieli haukkua kaikki vastaan tulevat ihmiset pystyyn ja kirota kaikki, vaikka he eivät olisikaan tehneet mitään. Mikään ei auta asiaan, vaikka repisin jokaisen hiuksen päästäni yksi kerrallaan tehtyä ei saa tekemättömäksi. Mutta onneksi aina voi yrittää uudestaan. Tilannetta voi muuttaa, parantaa tapansa ja vastata seurauksista. Tilanteesta voi selvitä. Mutta kaikkea ei voi korjata..
Jos se yhtään helpottaa, ei kukaan ole täydellinen. Ja minä ajattelen, että kaikki kuitenkin ovat. He ovat täydellisiä omana itsenään. Heidän ei tarvitse muuttua ollakseen täydellisiä jollekin toiselle. He ovat täydellisiä, koska ovat mitä ovat. Ja se on ainut asia, mitä heiltä voi pyytää. En siis itsekkään ole täydellinen. Mutta olen minä ja muuta ei tarvita. Olen mitä olen ja se riittää tai ei riitä, kuka sen päättää.
Persmäkeä mennään, mutta ens kerralla pulkalla. Jos sattuu se on harmi mutta elämästä ei selviä naarmuitta. Leuka rintaan ja päin uusia pettymyksiä. Onnee :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti