Believe

Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä? Minä en. Mihin uskoa? Jos uskot johonkin mahdottomaan, joku fysiikka nörtti tulee ja sanoo: "Tuo on fysiikan lakien vastaista"
Jos vaikka nyt uskoisin, että sydän on sellanen symmetrinen juttu tuolla rinnassa, joku tulee sanomaan: "Ei se ole tuollainen!" Entäs sitten? Luuletko etten koulua käyneenä tiedä, miltä sydän oikeasti näyttää ja mikä sen tehtävä on?
 Minulle hoetaan: "Käyttäydy kuin ikäisesi käyttäytyy!" Noh, jos oma luokanvalvoja jakaa omat vaihdevuosi ongelmansakin luokalleni niin eipä voi sanoo, että meillä on se ongelma. Luoja, saan olla onnellinen, et nää tulee olemaan viimeset neljä kuukautta tässä koulussa. Ja nyt, tietysti, kun sanon sen niin tulen tänne opettamaan tai jotain vastaavaa.
 Nyt kun katselen maailmaa niin toivon että voisin olla lintu. Niillä on huomattavasti helpompaa. Vaikka niitä metsästetään ja niillä on vihollisia, silti niiden ainoa tavote on, joka päivä, pysyä hengissä. Ihmiselle se on itsestään selvyys, ainaki täällä Suomessa. En minä täällä odota, että huomenna alkaa maailmansota tai tippuu pommi niskaan. Ei Suomessa. Mutta ajatteleppa lintuja; ne kasvaa ensin kesän ja sen jälkeen jo lähtee pesästä. Osa lähtee etelään ja toiset jää tänne pakkaseen. Moni kuolee, mut silti ne ei voi kärsiä masennusta ja laiskuutta. Me ihmiset ollaan laiskoja. Joka päivä valitetaan jostain ja mikään ei oo tarpeeksi. Jos joskus kokis samanlaista elämää, kuin jossain muualla kehitysmaissa, vois omaan elämäänsä olla tyytyväisempi - sitä huomais et kuinka paljon meillä on, mitä niilä ei ole.
 Joskus uskoin mahdottomaan; taikamattoihin ja avaruus olioihin. On sääli, että me kasvamme. Kasvamme tylsiksi aikuisiksi joiden mielikuvitus on kadonnut lapsuuden myötä. Jos emme kasva, meistä tulee erilaisia työttömiä, joita ei oteta töihin, koska he eivät ole sopivia töihin. Jos pystyisimme säilyttämään lapsenmielisyytemme aikuistumisesta huolimatta niin millainen yhteiskunta sitten olisi? Olisiko täällä helppoa vai ostaisiko valtiokin vain isoja huvipuistoja sen takia että pääsee leikkimään. Ihan vain huvin vuoksi? Mitä se sitten olisi..
 Ehkä turhan syviä kysymyksiä, mutta ainakin on miettimistä. :D

My story

Heissan! Nyt kun kerran aloitit niin suosittelen lukemaan hieman enemmänkin. Ajattelin, että blogini kaipaa hieman väritystä. Kirjoittelen toki runoja ja näin pois päin. Toki kirjoitan myös itsestäni mutta nyt kuitenkin ajattelin laittaa tänne erään novellin, jonka itse väsäsin noin vuosi sitten. Se ei ole ehkä mitään priimus kamaa, mutta omasta mielestäni se on.. noh, se on minun tyylini :) Toivon että luet tekstin loppuun. Olen pahoillani, jos jokin tekstissä saa sinulle pahan olon, mutta tyylini on tämä ja olen todella iloinen, jos pidät siitä :)
 No niin, tästä se lähtee:

Menetetyt

Tik... Missä seuraava viipyy? Tik... Aika ei kulje. Tik... Liiku, kello! Tik...

 Istun yksin asuntoni ainoassa tuolissa. Aika tuntuu pysähtyneen. Sekunnit ovat kuin tunteja. Mikseivät ne liiku? Kaikki on kuin hidastettu. Jokainen hengenvetäisy tuntuu kestävän ikuisuuden. Sydän tuntuu pysähtyneen. Laitan käteni rinnalleni. Tum... Ei, siellä se sykkii. Ei se siltä tunnu. Tiedän kyllä, tunteet tulevat aivoista. Silti uskon, että sydämestä huomaa ihmisen tunteet. Uskon vieläkin sydämen olevan symmetrinen ja kuin ystävänpäiväkorteissa. Tiedän, minkä näköinen se on, mutta en halua uskoa. Onko minun pakko uskoa? Eihän minua voi pakottaa!

Puhelimeni pirahtaa ja herättää minut ajatuksistani. Tyttöystäväni soittaa, Karo. Vastaanko? En haluaisi puhua kenellekään. Vastaan kuitenki ja yritän saada itseni kuulostamaan iloiselta. "Hei rakas!" vastaan, kuten aina. "Moi muru!" Karo vastaa ääni iloa täynnä. "Ootko kotona? Mä oon just täs sun rappus eessä", Karo sanoo ääntään hieman hiljentäen. Haluanko seuraa? En, mutta en halua olla yksinkään. "Juu kotona ollaan", vastaan automaattisesti.

Karo painaa summeria ja päästän hänet rappuun. Noin viiden minuutin kuluttua ovikelloni soi. Asun kolmannessa kerroksessa ja talossa ei ole hissiä. Nousen laiskanlinnastani ja kuulen kuinka kello alkaa liikua jo nopeammin. Hiivin ovelle kuin haamu ja aukaisen oven ripeästi. Karo on osannut varautua. Hän tietää tyylin, jolla aukaisen oven. Hänen suunsa on leveässä hymyssä ja hän katsoo minua suoraan silmiin. Hänen kiharat hiuksensa ovat lasketuneet olkapäiden yli. Hänen kirkkaan siniset silmänsä ovat kuin pikkulapsella ja hänen nenänsä on suloisen pieni. Karolla on päällään kesäinen, kirkas mekko, joka korostaa kauniisti hoikkaa vartaloa.

Hetkeäkään epäröimättä Karo hyppää kaulaani ovella. Lyömme otsamme yhteen ja alamme kumpikin nauraa. Karo roikkuu nyt minussa. Hän on kietonut jalkansa ympärilleni. Pyörin ympyrää, ja Karon mekon helma nousee leijumaan ilmassa. Nauramme vieläkin ja katsahdamme toisiamme silmiin. Jäämme tuijottamaan. Sukaisen Karon huulille pikaisen suukon. Hiljaisuus valtaa asunnon. Karo laskeutuu sylistäni hitaasti. Halaan häntä tiukasti, ja  päästän hänet. Käyn heilauttamassa oven kiinni. Karo on heittänyt pusakkansa pöydälle. Asuntoni on siisti, koska olen siellä vain hairvoin. Ainakin se näyttää siltä, ja se minulle riittääkin. Käännyn Karoon päin. Katsomme tiiviisti toisiamme silmiin. Uppoudun hänen silmiensä väriin. Hiljaisuuden hajottaa Karon puhelimen ääni, joku soittaa.

Karo vastaa puhelimeen tuttuun tapaan, iloisesti tervehtien. Hänen kasvonsa valahtavat kauniista hymystä järkyttyneiksi. Huomaan, kuinka hänen silmiinsä kumpuaa kyyneleet. Katson häntä hiljaa. Karo ei puhu. Hän laskee puhelimen korvaltaa ja sammuttaa sen. Astun askeleen eteenpäin. Karo alkaa perääntyä nojatuoliini. Hän lösähtää tuolille silmät suurina. Täysin jäykkänä pelosta. Menen hänen eteensä kyykkyy ja asetan käteni varovasti hänen polvelleen. Nostan kasvoni katsomaan Karoa.. Hänen kasvonsa ovat jäykät, pois tolaltaan. Hän katsoo suoraan eteenpäin, minun lävitseni. Huomaan kyyneleen vierimässä hänen poskellaan. "Kuollut", hän sanoo todella hiljaa. Mieleeni nousee kysymyksiä. Kuka? Miksi? Milloin? Yritän sivuttaa nuo kysymykset, mutta huomaan kuinka huuleni kysyvät jo: "Kuka?" Karo painaa suunsa tiukasti kiinni. Hän sulkee silmänsä, ja huomaan miten hänen kasvonsa näyttävät todella tuskaisilta. Kaikki kyyneleet ovat valahtaneet hänen kauniille poskilleen. Olen vieläkin siinä, hänen seuranaan. Mutta mieltäni kalvaa yhä. Kuka? Toistan kysymyksen ja Karo avaa silmänsä syvään hengittäen. "Äiti", hän sanoo hiljaa, tai oikeastaan, ei sano. Liikuttaa vain huulia. Hänen äänensä ei kulje. Ymmärrän hänen surunsa. Oma äitinikin on kuollut. Kyyneleet alkavat kaihertaa silmiäni. En voi antaa niiden tulla, en nyt. Toivon, että voisin sanoa hänelle jotain, en pysty. Pelkään vain pahentavani tilannetta. Nostan käteni hänen olkapäälleen. Liikutan sitä rauhoittavasti edestakaisin. Karo niiskuttaa. Hän nojautuu olkaani vasten shokissa, täristen. Halaan häntä hellästi. Otan varovasti kiinni hänen olkapäistään. Siirrän hänet hyvään asentoon ja nostan käsivarsilleni. Kannan hänet omaan sänkyyni ja haen hänelle nenäliinoja. Hän vetää ohuen peiton päällensä, ja tajuan, että hän itkee. Itkee sitä mitä menetti. Kaikkein rakkain. Kaikkein tutuin. Karo menetti juuri parhaan ystävänsä. Sen, joka häntä hoivasi ja rakasti.

Käyn sammuttamassa valot koko asunnosta ja palaan Karon luo. Hän on nukahtanu. Menen hiljaa hänen selkänsä taakse makaamaan ja nostan peiton hänen kasvojensa päältä. Nojaan kättäni vasten ja katselen hänen untaan. Silittelen hiljaa hänen hiuksiaan. Mietin itseäni silloin, kun äitini kuoli. En ole Karo, enkä tiedä, kuinka paljon hän äitiään rakasti, mutta ymmärrän kaiken.

Huomaan kuinka ajatukseni ovat harhailleet. Karo nukkuu edelleen. Katsahdan kelloa. Se näyttää 4.30. Aika kului. En huomannut..

Rakkaani menetin

etkö ymmärrä.

Syvälle sukelsin,

onko elämässä järkeä..

Hän ei sitä ansainnut,

minä kyllä

Onko kohta jo unohtunut,

kuten tähtitaivas tuolla yllä.

Voiko palata entiseen,

olla kuin ei mitään,

ja jatkaa huomiseen

Häntä aina rakastin

en sanonut niin.

Tärkeimmät sanat unohdin,

en voi sanoa enää "Näkemiin"

Pääsit siis loppuun asti! :) Hienoa!! Kerro mitä pidit ja kerro minkän laisia tekstejä haluaisit nähdä. :)

Kuvan lähde: http://www.joe-ks.com/archives_oct2006/BurningWater.jpg

Goodbye

Here I stay
Don't move.
Walk away,
I loved you.
Not anymore,
I'm free.
I remember after all,
I believed.
Now you're past
I'll move forward
This is time last,
Future, here I come!

Try

I'll trying
but is it enough?
I'll fight,
but am I strong enough?
I want to touch the sky
like in my dreams.
Believe that I fly,
see like he sees.
Now I look the ocean,
it's so beautiful.
I push memories of the moment,
one second life was beautiful.