Hope

Kurja paikka tämä maailma. Kun sä syöt aamulla ruokaa perhees kanssa niin joku kuolee pommi iskussa. Ethän sä sitä tiedä. Ei se välttämättä sua kiinosta. Ja mun mielestä lapsen ei tarvi olla kiinostunut tollasista asioista. Lapsella on oikeus olla tietämätön ja viaton. Miksi lapsien ei anneta olla lapsia niin kauan kuin HE haluavat? Miksi täytyy aikuistua jo niin varhain. Vaikka olen itsekin vielä nuori niin tuntuu, että lapset, jotka ovat toisella luokalla ja sanovat etteivät halua leikkiä, valehtelevat niin itselleen kuin muillekkin. Minä olen heitä vanhempi ja haluan leikkiä! Haluaisin ylikaiken palata siihen aikaan, kun en tiennyt mikä on yhteiskunta ja mistä raha tulee. En tiennyt, että ihminen ei voi lentää ilman siipiä. Uskoin satuihin ja pelkäsin pimeää. Ei sillä, pelkään hieman vieläkin.. Minulla on vilkas mielikuvitus ja välillä se on rasite. En uskalla nukkua verhot auki, koska pelkään jonkun mörön tuijjottavan minua. :D Onhan se outoa minun ikäiseltäni, mutta se tarkoittaa sitä, etten ole vielä täysin aikuistunut. Minulla on vielä toivoa elää elämää ja nauttia siitä.
 Sadut saavat silmäni loistamaan. Rakastan kaikkea fantasiaa. Rakastan sitä, kun kirjassa joku hyppää kielekkeeltä muttei kuole! Niitä lukiessa, se sama tunne saattaa vallata myös minut ja tuntuu, että pystyn mihin vain. Haluaisin lentää mopolla kuuhun, haluaisin omistaa taikalampun niin kuin Aladinilla, haluaisin kiivetä pavun vartta kuin Jaakko, haluaisin ryömiä kanin koloon ja päästä toiseen maailmaan kuin Liisa. Pelkkä ajattelu saa kylmät väreet iholleni. Tapahtuisi jotain mahdotonta. Vaatekaapistani pääsisi Narniaan, ja kaatuessani, koko maailma pysähtyy ja näen jotain, mikä avaa silmäni.
 Sanoin tekstin alussa, että tämä maailma olisi kurja. Ei se oikestaan ole. Se on enemmän hassu :3 Vaikka täällä tapahtuu kaikkea kamalaa, täällä on silti vielä niitä ihmisiä, jotka osaavat kehittää mitä ihmeellisimpiä maailmoja. Sellaisia maailmoja missä kaikki on mahdollista. Sellasia, missä ihminen ei oo enää vain ihminen, vaan sankari.